Olen tässä hämmästellyt tolkunta vauhkoamista vaalituloksesta perussuomalaisten eli tuttavallisemmin persujen osalta. Osa minunkin tuttavapiiristäni on tuumaillut ulkomaille muuttoa, todennut häpeävänsä suomalaisuuttaan tai tuuminut koko maan olevan junttia kansaa.

Tahtoisinkin tietää, että mitä pahaa, junttia tai hävettävää siinä on, että jotkut tahtovat hoitaa ensin oman maan ja omien kansalaisten asiat kuntoon ennemmin kuin syytää veroeuroja ulkomaalaisille tai ulkomaille? Onko muka oikein, että esimerkiksi sairaanhoidosta ja vanhustenhuollosta säästetään ja samalla "lainataan" miljardeja "auttamaan" jotain toista valtiota? Eikö ketään häiritse muka yhtään, että täällä kiristetään kukkaronnyörejä sulkien kyläkouluja ja pakataan lapsia liian isoihin kouluihin ja päiväkoteihin että jostain saadaan rahat muiden EU maiden kirstuihin? Eikö ketään muka häiritse se, että ruuan ja monen muun asian verotusta nostetaan koko ajan samasta syystä? Tai että valtio ottaa lisää lainaa saadakseen edes nykyiset menot maksettua?

Tai mitä on väärin siinä, että jotkut tahtovat tämän maan asioista päätettävän täällä eikä jossain Brysselissä? Mitä pahaa siinä on, että jotkut kunnioittavat veteraanien työtä ja tahtovat pelastaa edes viimeiset rippeet siitä itsenäisestä Suomesta jonka vuoksi veteraanit ovat taistelleet? Mitä siinä on väärin, että kunnioitetaan suomalaisuutta? Te liputatte suomalaisten puolesta jääkiekossa, hiihdossa ja kaikessa muussakin urheilussa. Miksi ihmeessä te silti tahtoisitte myydä tämän maan pala palalta vieraille?!

Samoin väki on parkunut siitä, että turvapaikkahakemusten käsittelyaikoja pitäisi saada lyhyemmiksi ja nuo rikolliset maahanmuuttajat pitäisi saada pois maasta. Nyt kun eduskuntaan valittiin puolue, joka yrittää noitakin asioita ajaa, niin sekään ei ole sitten enää hyvä.

Mulla on jotenkin sellainen tunne, että suurin osa ei ole käynyt edes lukemassa persujen vaaliohjelmaa tai muutenkaan perehtynyt kyseisen puolueen arvomaailmaan, vaan perustaa parkunsa kärjistettyihin lööppeihin ja liioiteltuihin lehtijuttuihin. Luuleeko joku oikeasti, että nyt kun persut saivat noinkin mukavan määrän eduskuntapaikkoja, niin nyt sitten muuttuu abortti laittomaksi tai aletaan potkimalla potkia mamuja pois maasta? Että tästä maasta tulee joku natsivaltio? Voi pyhä yksinkertaisuus ja mustavalkoinen ajattelu. Ette hei te voi olla niin tyhmiä, että luulette noin käyvän.

Tässäpä teille otteita persujen vaaliohjelmasta. Hyvät ihmiset lukekaa nuo ja kertokaa mullekin mitä pahaa esimerkiksi näissä on.

Tulevaisuutta ajatellen olemme erityisen huolestuneita nuorisotyöttömyydestä sekä monien lapsiperheiden köyhyydestä, sillä köyhyys lisää myös lasten riskiä syrjäytyä tulevaisuudessa.

Perussuomalaisten mielestä julkisen terveydenhuollon palvelumaksuja ei pidä nostaa, vaan varsinkin perusterveydenhuollossa niitä tulisi pikemminkin laskea, jotta kaikkein heikoimmassa taloudellisessa asemassa olevien terveystilanne ei palveluiden kallistumisen takia huononisi.

Sosiaali- ja terveyspolitiikan saralla Perussuomalaisten mielestä tulisi erityisesti kohentaa nuorten mielenterveyspalveluita ja purkaa hammashuollon hoitojonot.

Vanhustenhoidossa on ilmennyt suuria puutteita viime vuosien aikana, koska erityisesti valtion rahoitusta hoitopalveluihin on merkittävästi leikattu. Hoitohenkilökunta on meillä ahkeraa, mutta sitä on yksinkertaisesti liian vähän vanhainkodeissa, terveyskeskuksissa, kuten myös kotipalveluissa. Vanhustenhoidon tärkeys kokonaisuudessaan on unohtunut vanhojen puolueiden päättäjiltä sekä valtakunnallisella että kunnallisella tasolla. Tästä kertovat muualle kuin terveydenhuoltoon ohjatut valtionosuudet, pätkätöiden tietoinen teettäminen, kouluttamattoman työvoiman käyttäminen ja todellisuudesta irrallaan oleva budjettikuri.

Perussuomalaisten mielestä on pyrittävä siihen, että jokaiselle sotiemme veteraanille, heidän puolisoilleen ja kotirintamanaiselle taataan vanhuusvuosiksi hyvät ja ihmisarvoiset elinolot ilman turhaa byrokratiaa. Tämä on nykypolven kansalaisten kunniatehtävä ja kunniavelka isänmaan vapauden pelastaneille ja hyvinvointimme rakentaneille miehille ja naisille, koska siihen meillä on varaa.

Kaikilla ihmisillä on sama ihmisarvo. Vammaisille henkilöille on taattava yhtäläiset mahdollisuudet toimia elämän eri osa-alueilla omien kykyjensä mukaan kuin muillekin kansalaisille.

Päihdepolitiikan osalta korostamme mainonnan (varsinkin nuorille suunnatun mielikuvamainonnan) rajoittamista nykyisestä merkittävästi ja koti-/tapakasvatuksen merkitystä nuorison keskuudessa, jossa päihteiden käyttö on lisääntynyt ja muodostunut jopa normaaliksi ilmiöksi.

Perusturvan taso on myös sidottava kuluttajahintaindeksiin, niin ettei perusturvan piirissä olevien kansalaisten suhteellinen elintaso pääse putoamaan, kuten se on viimeisten 20 vuoden aikana pudonnut.

Suomessa arvioidaan olevan tällä hetkellä 150 000–200 000 lasta, joiden perheissä eletään köyhyysrajan alapuolella. Suomalaisten lapsiperheiden köyhyys on merkittävä epäkohta erityisesti yksinhuoltajaperheissä ja monilapsisissa perheissä. Perussuomalaisten mielestä lapsilisiä, yksinhuoltajalisiä ja niiden korotuksia ei tule vähentää toimeentulotuesta, kuten vuodesta 1995 on tehty. Lapsilisät tulee myös mielestämme sitoa kuluttajahintaindeksiin, niin ettei niiden reaalinen taso enää romahda, kuten on tapahtunut viimeisten 20 vuoden aikana.

Perussuomalaiset ovat huolissaan erityisesti kaikkein pienituloisimmista eläkeläisistä. Mielestämme eläkeläisille on turvattava normaali eläminen ja siksi eläkkeitä on nostettava.

Perussuomalaisten mielestä lasten kasvatusvastuu on ensisijaisesti aina kodilla, mutta myös kouluilla on vastuunsa. Koska yhteiskunnassamme esiintyy koko ajan enemmän ns. häiriökäyttäytymistä, on meidän huolehdittava, että kouluissa luokkakokoja ei paisuteta ja näin heikennetä tasa-arvoista oppimista ja kasvatusta.

Opetuksen on oltava monipuolista ja sen on tuettava erilaisia taipumuksia. Kaikki eivät ole kirjatoukkia, mutta jokainen on vahva jossakin.

Perussuomalaiset eivät hyväksy nykyisen hallituksen poukkoilevaa arvonlisäveropolitiikkaa. Muun muassa ruoan arvonlisäveron alentaminen on menettänyt merkityksensä yleisen arvonlisäveron ja ruoan arvonlisäveron korotuksen vuoksi 1.7.2010 alkaen.

Pienyrittäjyyteen kannustaminen ja pienyrittäjien aseman vahvistaminen on tärkeää. Pienyrittäjyys on työvoimavaltaista elinkeinotoimintaa, ja siksi onkin väärin, että pienyrittäjyyttä haitataan liian tiukalla verotuksella, joka estää työllistämistä. Yrityksen liikevaihdon suuruuteen perustuvaa verohuojennusalarajaa (22 500 euroa) on nostettava samoin kuin pienyrittäjien arvonlisäverotuksen alarajaa, joka nykyään on vain 8 500 euroa. Verohuojennukset pystytään kattamaan työllisyyttä nostamalla ja yritystukia leikkaamalla.

Vankilaolot ovat Suomessa vähäisin poikkeuksin varsin hyvät eikä vangeilla ole työvelvollisuutta. Moderneissa ”vankihotelleissa” on paremmat olot kuin tuhansilla puutteellisessa hoidossa viruvilla vanhuksilla. Tämä ei voi olla oikein. Naapurimaista ja muista lähialuemaista Suomeen rikoksia tekemään tulleiden vankien sijoittamista lähtömaittensa vankiloihin on edistettävä. Noissa maissa vankeusrangaistuksella on vielä pelottavaa vaikutusta

Suomen on oltava avoin sellaiselle maahanmuutolle, jonka vaikutukset ovat neutraalit tai myönteiset. Tämä merkitsee sitä, että maahanmuuttaja, joka sopeutuu ja pystyy elättämään itse itsensä, on tervetullut. Tavalliset maahanmuuttajat arvostavat samoja asioita kuin tavalliset suomalaisetkin: kohtuullisia veroja, hyvää koulutusjärjestelmää, yhteiskuntarauhaa ja turvallisuutta. Huono maahanmuutto nakertaa pohjaa näiltä vetovoimatekijöiltä.

Sellaista työperäistä maahanmuuttoa, jossa ei noudateta suomalaisia työehtoja eikä makseta veroja Suomeen, ei pidä Perussuomalaisten mielestä hyväksyä. Halpatyövoiman käyttöön ja harmaaseen talouteen onkin puututtava lisäämällä viranomaisten resursseja valvoa tehokkaasti epätervettä ilmiötä, jolloin siihen puuttuminen mahdollistuu. Harmaan talouden kitkeminen maksaa itsensä yhteiskunnalle moninkertaisesti takaisin.

Kotouttamispolitiikan lähtökohtana tulee olla periaate ”maassa maan tavalla”, koska se on sekä maahanmuuttajien että vastaanottavan yhteiskunnan etu. Ensisijaisesti maan tavat tarkoittavat Suomen lakeja, mutta myös kulttuuriset normit ovat osa yhteiskuntaamme. Kiihtyneestä yksilöllistymiskehityksestä huolimatta Suomessa vallitsee Perussuomalaisten näkemyksen mukaan edelleen suomalainen kulttuuri, mistä viestii myös alati toistettu vaatimus monikulttuurisuuden lisäämiselle. Suomalaisen kulttuurin vaaliminen ja yhteiskunnan järjestyksen ylläpitäminen ei ole rasismia.

Perussuomalaiset eivät hyväksy kotouttamispolitiikan peruslähtökohdaksi sitä, että kantaväestön tulisi sopeutua maahanmuuttajien tapoihin tai että vieraista kulttuureista tuleville alettaisiin luoda heidän lähtömaansa kulttuuriin perustuvaa lainsäädäntöä ja viranomaiskäytäntöjä. Me pidämme myös joulujuhlamme ja suvivirtemme aivan kuten juhlapyhämme, joista lähtökohtaisesti kaikki pääsevät nauttimaan.

Suomen kieli on avain suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Kielen oppimisella onkin keskeinen rooli kotoutumisessa. Perussuomalaisten mielestä kielenoppimisen tulee olla kokonaisvaltaisesti kannustavaa.

On tärkeää käsitellä turvapaikkahakemukset nopeasti ja tehokkaasti, jotta yhteiskunnan varoja säästyy eikä henkilö, jolle turvapaikka lopulta myönnetään, turhaudu byrokratian takia tai laitostu. Tavoitteeksi tulee ottaa, että turvapaikkahakemuksen käsittely kestäisi korkeintaan 90 vuorokautta, kun se vuonna 2010 kesti 321 vuorokautta pelkästään Maahanmuuttovirastossa.  Perussuomalaisten mielestä Suomen tulee ottaa käyttöön pikakäännytys, jossa ilmeisen perusteettomat (esimerkiksi toisen EU-maan kansalaisen tekemät) turvapaikkahakemukset käsitellään ja hylätään 24 tunnin aikana ja käännytys pannaan toimeen välittömästi.

Vakavaan rikokseen tai toistuviin rikoksiin syyllistyneet maahanmuuttajat on karkotettava maasta. Osoittamalla piittaamattomuutta Suomen lakeja ja suomalaisia kohtaan maahanmuuttajan on katsottava luopuneen vapaaehtoisesti niistä oikeuksista ja eduista, jotka Suomi on hänelle tarjonnut.

Nähdäksemme oleskelulupa on peruutettava myös, jos käy myöhemmin ilmi, että se on myönnetty valheellisten henkilöön, lähtömaahan tai olosuhteisiin liittyvien tietojen nojalla. Toisin kuin nykyään, viranomaisille valehtelun tulee johtaa seurauksiin.

Lisää voitte käydä lukemassa tuolta http://www.perussuomalaiset.fi/getfile.php?file=1536